sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Omien varojen hallittu kaaos

luottokortti
Monet ovat kuulleet tarinoita rikkaista henkilöistä, jotka ovat unohtaneet osan varoistaan olevan edes olemassa (sijoituksia, talletuksia, käteistä yms.). Tuo saattaa alkuun tuntua hieman hassulta, mutta mietitäänpä vielä hetki... Yritän koota tähän alle käyttämäni (rekistöröimäni) pankki- ja sijoituspalvelut, sekä muut paikat missä minulla on mahdollista pitää jonkinlaista varallisuutta säilöttynä, kuin myös nostamani lainat.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Sijoitukseni varastettiin

varkaus
Tänään aamulla herättyäni aloin ensimmäiseksi käymään lävitse twitter-feediäni. Hetken selailun jälkeen esiin tuli sangen ikävä twiitti: BitGrail (kryptopörssi) on hakkeroitu ja NANO-kryptovaluutat (XRB) on varastettu (alkuperäiseltä nimeltään RaiBlocks)!

BitGrailin mukaan varkauden kohteeksi on joutunut ainoastaan XRB ja muut kryptot pitäisi olla edelleen turvassa. Tällä hetkellä palvelu on kuitenkin pois käytöstä, eikä omaa tilannetta pääse tarkastamaan. Arvioiden mukaan varkaat saivat saaliikseen noin 17 miljoonaa XRB:tä, joka vastaa 12,7% koko NANO-kannasta.  Noiden nykyinen markkina-arvo on noin $170 miljoonaa. Itselläni kyseisessä pörssissä oli 870kpl XRB, joka nykykurssilla on hieman yli 7 000 euroa. Onneksi varkaus tapahtui nyt kun kryptojen arvo on romahtanut, sillä tuon positioni arvo oli kuukausi sitten parhaimmillaan noin 25 000 euroa... jolloin varkaus olisi harmittanut vielä hieman enemmän =D

maanantai 1. tammikuuta 2018

Tilinpäätös 2017

dreams

Vuosi 2018 on alkanut, joten on aika katsoa ajassa taaksepäin ja laittaa edellinen vuosi pakettiin!
Vuotuisessa henkilökohtaisessa tilinpäätöksessäni tarkastelen talouttani tulojen, menojen, sijoitusten ja muiden taloudellisten aspektien suhteen; ja verraten niitä tavoitteeseeni taloudellisesta riippumattomuudesta.

torstai 28. joulukuuta 2017

Palautteeni Finanssivalvonnalle

lainsäädäntöSuomalaiset osakevälittäjät joutuvat vuodenvaihteen jälkeen lopettamaan asiakkailtaan mahdollisuuden käydä kauppaa Pohjois-Amerikassa listatuilla sijoitustuotteilla. Syynä tähän on Suomen Finanssivalvonnan (FIVA) tulkinta EU:n avaintietoasiakirjoja koskevan PRIIPS-asetuksen ja rahoitusmarkkinoita sääntelevän MiFID II -direktiivin vaatimuksista. Sääntelyssä on todettu, että jäsenvaltiot voivat itse määritellä kielivaatimukset. Lisäksi sääntely velvoittaa rahastot laatimaan avaintietoasiakirjan samalla kielellä, kuin mitä sijoitustuotteen markkinoinnissa on käytetty. Fivan katsontakanta asiaan on tällä hetkellä se, että "suomea tai ruotsia olisi syytä käyttää". Fiva aikoo kuitenkin tarkastella kielikysymystä pankkien kanssa uudelleen keväällä ja "saattaa sallia englanninkielisen avaintietoesitteen joissain erityistilanteissa". (Lähde :Taloussanomat)

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Kryptovaluutat, tulevaisuus ja IOTA

Disclaimer: Olen normaali kaduntallaaja, joka ei ymmärrä tietotekniikasta juuri mitään. Tämä teksti saattaa sisältää useita virheitä ja väärinkäsityksiä! Lähdemateriiaalina olen käyttänyt englanninkielisiä sivustoja, joten suomennokset voivat olla huonoja. Käsittelen aihetta hyvin pintapuolisesti, eikä kenenkään tule muodostaa mielipidettään tai toimia pelkästään tämän tekstin perusteella.

Kryptovaluutoista ja erityisesti Bitcoinista puhutaan tänä päivänä kaikkialla. Useimmilla on siintä jonkinlainen mielipide, joka kuitenkin valitettavan usein perustuu pelkkiin mielikuviin ja median sensaatiohakuisiin uutisotsikoihin. Kryptovaluutat ovat uusi omaisuusluokka, jonka arvon määrittämiseen tarvitaan avarakatseisuutta ja tulevaisuuden hahmottamiskykyä. Kehityskulun tässä vaiheessa se on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa ja jopa mahdotonta (tästä kertoo myös kryptovaluuttojen äärimmäisen korkea volatiliteetti). Ennen kuin kryptovaluuttoja käsiteltäessä edes mietitään niiden arvon määrittämistä, on tottakai ensin ymmärrettävä mikä kryptovaluutta edes on, millainen teknologia siellä on taustalla, mihin tarkoitukseen se on luotu, sekä mihin tämä kehitys on tulevaisuudessa menossa ja kuinka suuren käyttäjäkunnan se saa taakseen.